Mitä kaikkea pienen koiran päässä liikkuukaan.....

Kääpiöpinserikö osaa nolata....EIII!
"Nasun kanssa oltiin tulossa kotiin ja Kampin kauppakeskuksessa katselin siinä aikataulua mukavassa lauantai ruuhkassa. Oltiin jatkamassa matkaa, kun pari tyttöä katsoi oudosti taakseni. Nasu oli näppäränä poikana vääntänyt hirveet jännityskakat metrin matkalle. Kauhea puna naamalla ja hiki otsalla kaavin löröt pussilla, niin hyvin nyt ku ne sillä saa ja jatkoin nolona matkaa... Kiitos Nasu!" :)

Minäkö huomion kipeä?
"Yhtenä päivänä Nasu oli illan yksin ja pian kotiin tullessani olikin jo nukkumaanmenon aika, mutta eipä Nasua väsyttänytkään... Itse menin nukkumaan ja Nasu jäi keittiöön aitaukseensa. Hetken kuluttua alkoikin erittäin kova ääninen haukottelu! Haukottelu päättyi aina äänekkääseen ulvahdukseen. Tätä haukottelua jatkui kymmenisen minuuttia aina tasaisin väliajoin, kunnes Nasukin tajusi ettei sillä ollut tehoa."

Yökasteluako?
"Nasun uusin keksintö liittyy veteen, lähinnä siihen vesikuppiin. Muutamana yönä Nasu on peitellyt myös vesikupin nukkumaan sillä tuloksella, että aamulla kuppi on tyhjä kun kaikki vesi on imeytynyt vilttiin jolla Nasu nukkuu."

Nasun muusikon ura
"Kaverini soittaa kitaraa ja kun oltiin kylässä alkoi hän soitella siinä ja Nasuhan siitä suivaantui. Kitara oli ihan kamalan pelottava ja heti kun siitä kuului ääni piti juosta hieman kauemmas murisemaan. Pienellä suostuttelulla Nasu leppyi kitaralle ja kävi jopa nuuhkimassa sitä. Vielä ei Nasulle ole kuitenkaan omaa kitaraa ostettu..."

Flexivaras
"Juhannuksena Nasu oli krokettipelin ajana kiinni flexistään krokettikepissä, joka oli juntattu maahan. Keppi kyllä kesti, mutta Nasu keksi, että flexin voi nostaa hampailla pois kepistä ja juoksi ylpeänä oma flexi suussa pitkin nurmea."

"Suti"-keitto
"Nasu tykkää järsiä sonnin suti-nimisiä luita ja jokainen voi arvailla, että mikäs osa se siitä sonnista on. No kuitenkin, niin Nasu tykkää heitellä luitaan ja kerran minun syödessä hernekeittoa heitteli sudin pätkää, niin että se kirottu suti molskahti keittooni! Nasu varmaan ajatteli jakaa sen herkun minun kanssani, kiitos siitä! ;)"

Luukato
"Yleensä kun Nasulle annan raakoja luita, niin ne saa hän syödä häkissä ettei joka paikka oli murhapaikan näköinen. Nyt Nasu on vain keksinyt, että jos saa kaksi luuta, kannattaa toinen jemmata. Yleensä luu löytyy viltin alta... Myös muita herkkuja yritettään piilottaa ja niiden kanssa kuljetaan ympäri olohuonetta itkien kun ei hyvää piiloa löydy."

Kikkareralli
"Pienenä Nasulla oli tapana kun kakka vahingossa tuli sisälle, niin ottaa äkkiä kikkare suuhun ja juosta sen kanssa pakoon ilkeämielistä omistajaa, joka sitä yritti siivota. Onneksi tästä vaiheesta on jo päästy...."

Avantouinti
"Loppu talvesta mökillä Nasu muiden huomaamatta käveli tyynen rauhallisesti toppa-asussaan jään reunaan ja lähti uimaan. Nyt kun jäätä ei enää ole, ei veteenkään uskalleta ainakaan vielä 20cm syvemmälle."

Alkkarivaras
"Ylivoimaisesti paras harrastus on alusvaatteiden varastelu! Aina kun silmä välttää ja on kaapinovi jäänyt auki tai pyykkikori huolimattomasti auki, käy Nasse levittämässä vaatteita lattialle ja yhden kanssa juoksee olohuoneeseen ylpeänä. Vaikka kuinka on taottu päähä, että se on väärin, niin se vaan ei mene pienen pojan kaaliin."

    
                 Ethän kopioi kuvia ilman lupaa!       

©2009 Nasu - suntuubi.com